tiistai 28. toukokuuta 2013

Thainyrkkeilyä, luksusveneilyä ja muuta unohtumatonta! :)

Täällä Turussa edelleen. Huomenna olis pitkä junamatka edessä, kun palaan kotiin, mutta onneksi se on vasta huomenna. Ajattelin laittaa pientä kuvaraporttia lauantailta, lähinnä blogini teemankin  mukaisesti treeneistä! Koko päivä oli kyllä aivan mahtava ja elämyksiä täynnä. Saman päivän aikana itse asiassa tuli tehtyä kolme sellaista juttua, mitä en ollut tehnyt aiemmin! Ensimmäiseksi oli thainyrkkeily-treenit höystettynä akrobatia- ja kahvakuulaharjoituksilla. Toiseksi pääsimme koko konkkaronkka luksusveneen kyydissä reilun puolen tunnin matkan Turusta Piispanrantaan. Siinä vaiheessa oli oikesti ihan epätodellinen olo, että oonko mie tässä ihan oikeesti??? Kun vielä aurinko paistoi ja oli lämmin kuin mikä! Kolmas asia oli sitten se, että heitin talviturkin meressä! Aika eksoottista näin järvi- ja jokimaisemien tytölle. Piispanrannassa sitten saunottiin, syötiin ja juotiin hyvin ja oli polttariohjelmaa.

Perjantaina siis lähdettiin Joensuusta kohti Turkua kahdella autolla, ja olihan se jo ilta ennen kuin oltiin perillä. Mutta onnistuttiin silti hieman jo shoppailla! Majoituimme hostel Boreaan, joka on myös museolaivana toimiva hotelli ja hostelli. Huoneet olivat hyttejä, ja se sopikin vallan mainiosti merihenkiseen polttariteemaan. Itse polttarisankarikin sitten yöpyi kanssamme tuolla sitten lauantai-sunnuntai-yön.

Perjantai-iltana hytissä väsynyt reissaaja

Aamu alkoi klo 6 herätyksellä, ja ajeltiin klo 7:ksi siskoni luo järjestämään jymy-yllätys herätyksineen. Ja ylläri säilyi! Syötiin kunnon aamiainen ja sisko esitteli meitä toisillemme. Mukana oli siis siskon ystäviä myös Turusta. Siitäpä sitten suunnattiin Jukeboxingille, jossa meitä odotti 1,5 tunnin mittainen hikitreeni. Alkulämppä oli itse asiassa ehkä jopa rankin! Nousi ainakin hiki pintaan ja syke korkealle! Seuraavaksi tehtiin helpohkoja akrobatiajuttuja, mutta miusta oli kyllä ihan hirveetä nousta seisomaan toisten reisien ja varsinkin selän päälle! Hyvin se meni kuitenkin eikä kenenkään selkä kärsinyt vaurioita!

Täsä mää olen!

Meijän pyramidi! <3

Sitten alkoi thaiboxing-osuus, jossa ensin oli kaikennäköistä harjoitetta pareittain ilman hanskoja. Rankkaa oli taas, varsinkin kun piti "lankkuasennosta" yrittää saada läpättyä toista kädestä ja samalla väistää toisen läpäytyksiä!

Tässä yritettiin päästä "kiinni" vastustajan polviin

No saatiin ne hanskatkin! Haaaa, joko saa iskeä??

...muttei se kumminkaan niin vakavaa ollu! :D

KICK! Ja nilkka väärässä asennossa...

Välillä vastaanottavalla puolella!

Tuo oli ihan hirveen vaikeaa! Ohjaajat sanoivatkin aluksi, että unohtakaa Les Millsin tunnit, tää on jotain ihan muuta. Ja kyllähän se oli. Miulla oli tosi paljon vaikeuksia oppia sitä oikeaa potkutekniikkaa. Ja olihan se tietysti vaativaa, kun ei ollut paljon aikaa tekniikkaa harjoitella. Mutta kivaa!! Lopuksi sisko pääsi vielä kehään kahden minuutin taisteluun toisen ohjaajan kanssa. Se oli kyllä tosi hurjaa katsottavaa ja sisko sanoi, että siinä oli varmaan hänen elämänsä pisimmät kaksi minuuttia! Siltä se näyttikin, ja nyt puhutaan kuitenkin kovakuntoisesta ja urheilullisesta ihmisestä!

Eikä vammoitta selvitty (tai mie en selvinnyt) nyrkkeilystä:

Huuli vähän otti osumaa (ihan ite osuin!)

Polven sisäsyrjä maanantaina... Voin kertoa, että sattuuuuu!

Mutta reenit ei ollu sit vielä siinä, vaan vielä kahvakuulailtiin!

Vielä nousee!

Loppuvenymiset

Päivä jatkui polttarisankarin jalkahoidolla ja lounassalaatilla sekä viinitastingillä.

Päivän teema ;)

Meijän kyyti! <3

Sunnuntaina vielä käytiin brunssilla Blankossa, ja se oli kyllä jotain aivan taivaallisen hyvää!! Kyllä nälkä lähti ja huonot olotkin hävisivät, kun sai syödä kaikkea hyvää koko rahan edestä.

Eilen on sit tehty shoppailuja Fitnesstukusta ja Body Actionista, Stadiumista ja parista muusta kaupasta. Hieno reissu on ollu, mutta ihan kiva palailla huomenna kotiinkin!

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää kivalta teidän polttarit :) Kivoja kuvia ja selkeesti oot nauttinu päivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä oli tosiaankin kivaa, ei voi hehkuttaa liikaa! :) Ja nautittiin kaikki, veikkaanpa että tää oli miun tämän kesän kohokohta. Siskon häiden lisäksi tietysti <3

      Poista
  2. Mahtavuutta! Kuulostaa niin parhailta polttareilta, ja onneksi ylläri pysyi loppuun asti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavuutta :) Polttarit oli sankarin näköiset ja oloiset. Päivä meni vaan niiiiin nopeesti! Niin kuin kaikki hauska aina.

      Poista
  3. Ihan huipun kuuloiset polttarit! :) Ja voii, Turku on kyllä ihana ;)

    VastaaPoista
  4. Huipulta ja ihanalta kuulostaa kaikki tuo!!! Just tommoset polttarit on kivoja, ei ne ihmeelliset tehtäviin pakottamiset jossain keskellä kaupunkia pikkuhousut jalassa tms. Tosi hyviä kuvia kans!

    R

    VastaaPoista
  5. Ihanan kuuloset polttarit :) Vitsit teillä on kyllä ollut varmasti super hauskaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...