perjantai 7. joulukuuta 2012

I Love Your Blog!

Sain tunnustuksen Tulevalta hoikkikselta, ja olen siitä hyvin otettu. Kiitos! <3 Hänen perustelunsa tunnustukselle lämmitti kovin mieltä. :) Tuleva hoikkis on itse tehnyt aivan mahtavaa työtä syksyn aikana painonpudotuksen saralla ja homma sen kun vain etenee mallikkaasti. Onnea jo pudotetuista kiloista ja kovasti tsemppiä jatkossakin! :)

Itse haluan antaa tämän tunnustuksen seuraaville bloggaajille seuraavin perustein (varmaan osa teistä on jo saanutkin tämän, mutta ei kai se haittaa):

Eve: Olen seurannut Even blogia Today I'm unstoppable alusta asti, ja hän on ollut kyllä minulle tosi hyvänä innoittajana ja esikuvana liikunnan ilon löytämisessä. Hurjan paljon ideoita ja vinkkejä liikuntaan ja ruokavalioon. Oot Eve ihana ja vahva nainen! <3

Maiju: Mielettömän hienon työn tehnyt upea nainen! Maijun Treeniblogissa on paljon hyviä vinkkejä ja hän kirjoittaa tosi rehellisesti kaikesta painonpudotukseen ja treeneihin liittyvästä. Olen monen monta kertaa samaistunut teksteihin, ja Maiju on minulle myös esikuvana, koska lähtökohtamme ovat olleet suht samankaltaiset. <3

Anna: Ihana, elämänmyönteinen, positiivinen nuori nainen, jonka blogia Anna mun treenaa! on ilo seurata. Annan tekstit tekevät aina päivästä himppuisen paremman. Kotikaupungin tyttö, jolla riittää energiaa ja onnenhippusia myös muille jaettavaksi! <3

Veera: Toinen ihana kotikaupungin tyttö, jonka tavoitteena ovat fitnessmalli 2013 -kisat. Täällä on yksi vankka kannattaja ja tsempittäjä! Veeralla on selvästi lämmin sydän ja herttainen luonne, mutta treenit ovat kovia niinkuin tavoitteeseen toki kuuluukin. Blogin nimi Focus on fitness kertookin jo kaiken oleellisen :) Go, Veera! <3

Hanna: Juoksija-Hannalla on takana jo kaksi maratonia ja edessä siintää ensi keväänä Tukholman maraton. Blogissaan Sporttaillaan! Hanna kirjoittaa monipuolisesta liikunnasta, johon kuuluvat juoksun lisäksi myös sali ja ryhmäliikuntatunnit. Inspiraatiota juoksuun! <3

Olisin kyllä voinut tänne valita monen muunkin bloggaajan, mutta kun rajana oli vain viisi, niin valitsin sitten teidät! Olkaa hyvä! :)

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tämän sinulle myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi posti it- lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain posti it- lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajat jakavat sen eteenpäin.

5 kommenttia:

  1. Kiitos, lämmitti kovasti mieltä sun sanat :)<3 Mä oonkin tämän jo tehnyt kerran aiemmin, joten en sitä taida enää jakaa uudestaan eteenpäin, mutta i love your blog too! ;)

    VastaaPoista
  2. Kiiiitos tunnustuksesta! Nappaan sen kyllä blogiini, kiitos! Sulla on myös ihana blogi, ja olen jäänyt koukkuun :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Freya! :) Miekin oon tään tunnustuksen saanut jo aiemmin, mutta ihan yhtä mukavasti se lämmittää mieltä joka kerta! :) Siun blogi on ehdottomasti lempparien listallani! <3

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Freya! <3 Lämmitti ihan todella paljon mieltä&sydäntä ja varsinkin noi sanat mitkä kirjotit! :) Kyllä myö Joensuun likat pidetään yhtä, jes! :)Hihi, kyllä nyt hymyilyttää, ihana perjantain piristys!! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...